
Sanataideprojekti yleiskielisen taidekirjoittamisen puolesta
Suomenlinnassa, Pohjoismaisessa taidekeskuksessa oli keväällä 1991 esillä näyttely nimeltä ”Abjekt”. Näyttelyssä oli esillä mm. Nina Roosin ja Marianne Uutisen maalauksia ja Kirsten Ortwedin veistoksia. Taiteen tutkija Irmeli Hautamäki kirjoitti näyttelystä arvion Taide-lehteen. Näyttelyssä pyrittiin pureutumaan psykoanalyyttiseen teemaan taiteella. Hautamäen mukaan näyttelyn taustateoria osoittautui kuitenkin paljon vetävämmäksi kuin esillä olleet teokset.
Hautamäki viittasi arviossaan abjekti-käsitteen luojaan Julia Kristevaan ja kertoi että ”abject” kuuluu tiedostamattomaan (Hautamäki 1991, 56).[1]
Anne Rouhiainen tiivisti vuonna 2006 sanan merkitykset Helsingin Sanomien palstalla, jossa selitettiin, mitä kulttuurisivuilla käytetyt termit tarkoittivat.
Abjekti on semiotiikan, strukturalismin ja psykoanalyysin teorioiden pohjalta syntynyt termi. Abjekti eli inhottava objekti, syntyy, kun jotain tiedostamattomaan torjuttua pyrkii tietoisuuteen. Abjektit voivat tulla ilmi taideteoksissa epämääräisinä tuntemuksia herättävinä muotoina, väreinä tai niiden yhdistelminä. (Rouhiainen 2006.)
Vuonna 2016 julkaistussa kirjassa Estetiikan klassikot II on mukana Kristevan teksti ”Kohti abjektiota” vuodelta 1980. Pauline von Bonsdorff johdattelee lukijaa Kristevan tekstiin näin:
Kristeva tarkastelee abjektia psykoanalyyttisestä näkökulmasta ja kaunokirjallisuuden avulla. Vastenmielinen abjekti, joka inhottavuudessaan on Freudin ’kammottavaa’ (das Unheimliche) radikaalimpi, osoittaa subjektin epäyhtenäisyyden sekä minän ja ei-minän rajojen häilyvyyden. Abjektin äärimmäisiä muotoja on muun muassa kuoleman näyttäytyminen konkreettisesti raatona, ei ideana elämän loppumisesta. Abjekti on siis psykologinen ilmiö, joka antropologisesti tarkasteltuna osoittautuu myös uskontojen ydinainekseksi. Kristeva esittää, että taide on ottanut tässä aiemmin uskonnolle varatun paikan.” (Bonsdorff 2016, 539.)
Varo sanaa ”abjekti”. Käytä sen sijaan suomenkielisiä sanoja ”luotaantyöntävä”, ”inhottava” tai ”kuvottava”. Ne ovat hyviä ja selviä sanoja. Jos taideteoksen osana on käytetty ruumiin eritteitä tai mätänevää lihaa, niitä voi kutsua ihan ruumiin eritteiksi ja mätäneväksi lihaksi, ja sanoa, että ne herättävät kuvotusta ja että ne tuntuvat inhottavilta.
Lähteet
Bonsdorff, Pauline von (2016). Ruumiillisuus ja halu – Johdanto. Teoksessa: Estetiikan klassikot II – Modernista postmoderniin. Toimittaneet Ilona Reiners & Anita Seppä & Jyri Vuorinen. Gaudeamus: Helsinki, 532–544.
Hautamäki, Irmeli (1991). Inhoa suoralla menetelmällä? Taide 2/1991, 56.
Rouhiainen, Anne (2006). Abjektit ovat kuvottavuuksia. Helsingin Sanomat 21.1.2006.
[1] Hautamäki ei käyttänyt vielä suomenkielistettyä muotoa ”abjekti”.
Comments