Sanataideprojekti yleiskielisen taidekirjoittamisen puolesta
Teatterikorkeakoulun lehtorin Jukka von Boehmin mukaan filosofi Friedrich Nietzschen Tragedian synnyn keskeinen ajatus oli jako apollonisen ja dionyysisen välille kahden antiikin mytologian keskeisen jumalhahmon mukaan. Kyse oli ”eräänlaisesta kahden vastakkaisen käsitteen keskinäisestä riippuvuudesta”.
Dionyysinen viittaa pidäkkeettömiin ja luonnonmukaisiin viettitiloihin, jotka taiteessa ilmenevät etenkin musiikin kautta. Sen sijaan apolloninen periaate viittasi Nietzschellä järjestykseen ja (klassiseen) harmoniaan, ja sille ominainen taidemuoto oli kuvataiteet. (von Boehm 2021.)
Tämän lainauksen valossa voisi olettaa, että käsite ”apolloninen” olisi keskeinen kuvataidepuheessa. Asia on kuitenkin päinvastoin. Käsitettä ”dionyysinen” käytetään kuvataidekentällä enemmän.
Kuvataiteilija Ville Laaksonen esimerkiksi alusti hänen ja taidemaalari Henri Hagmanin käymää keskustelua Mustekalassa vuonna 2013 näin:
Tässä kirjoituksessa käytetään osaltani hengellistä, sekä Hagmanin kohdalla kontemplatiivis-dionyysistä lähestymistapaa tulkinnallisena avaimena henkisyydelle taiteessa. (Laaksonen & Hagman 2013.)
Helsingin Sanomien kuvataidekriitikko Harri Mäcklin puolestaan otsikoi yhden kritiikeistään vuonna 2016 näin: ”Maalari löysi elämänilon: Jukka Korkeilan uusissa teoksissa on dionyysistä huolettomuutta”.
Mäcklin kirjoitti:
Korkeilan teoksissa seksuaalisuuteen ja kehoon liittyvien normien kritiikki on aiemmin yhdistynyt eksistentiaalisempiin ulottuvuuksiin, kuten ahdistukseen ja kipuun, mutta nyt seksuaalisuus ja ylipaino näyttäytyvät liki kumouksellisena elämästä nauttimisena. Esiin nousevat leikillisyys ja rajoja kumartamaton, dionyysinen elämänilo. (Mäcklin 2016.)
Laaksonen viittasi ”kontemplatiivis-dionyysisellä” lähestymistavalla jonkinlaiseen mietiskelevän meditatiiviseen ja pidäkkeettömään hurmoksellisuuteen, jota Hagman on tuonut esille kirjoituksissaan. Mäcklin taas viittasi ”dionyysisellä elämänilolla” hurmokselliseen ja estottomaan elämäniloon.
Sana ”dionyysinen” on jokseenkin irronnut Nietzschen filosofiasta ja alkanut elää omaa elämäänsä taidepuheessa. Yleiskielisessä tekstissä sen voi korvata esimerkiksi sanalla ”hurmoksellinen”, vaikka se ei tietenkään kata sanan rikkaita kulttuurihistoriallisia ja myyttisiä merkityksiä.
Lähteet
von Boehm, Jukka (2021) Friedrich Nietzsche ja Tragedian synty. Teoksessa Esityspaikka – näyttämön muotoja ja historiaa. Toimittaneet Jukka O. Miettinen & Jukka von Boehm & Laura Gröndahl. Helsinki: Teatterikorkeakoulu. https://disco.teak.fi/esityspaikka/
Laaksonen, Ville & Hagman, Henri (2013). Kandinsky Revisited: Taiteen henkisyydestä ja totuudesta. Mustekala 19.3.2013.
Mäcklin, Harri (2016). Maalari löysi elämänilon: Jukka Korkeilan uusissa teoksissa on dionyysistä huolettomuutta. Helsingin Sanomat 17.9.2016.
Comments