VARO TAIDEJARGONIA!

Sanataideprojekti yleiskielisen taidekirjoittamisen puolesta

EUROSENTRISMI

”Eurosentrismi” on turhanpäiväinen anglismi, joka tulee englannin sanasta Eurocentrism. Eurosentrismin sijaan voidaan puhua Eurooppa-keskeisyydestä.

Eurooppa-keskeisyys tarkoittaa oman kansallisen ryhmän ja sen kulttuurin merkityksen ylikorostamista. Eurooppa-keskeisyys on sitä, että valtakulttuurit jättävät varjoonsa vähemmistökulttuurit ja marginaaliryhmät. (Tieteen termipankki.)

”Eurosentrismin” käsite on silti tärkeä taidejärjestelmän kritiikissä.

Taiteen tutkija Max Ryynänen kirjoitti vuonna 2020 Ilmiö-nettijulkaisussa taiteen yläluokkaisesta historiasta.

Me too-keskustelu on ravistellut taidemaailmaa ja taiteilijaneron myyttiä. Taideinstituutiota on myös jo pitkään kritisoitu muun muassa yläluokkaisuudesta ja Eurooppa-keskeisyydestä. Debatissa on hyvä muistaa, että taiteen käsitteeseen ja instituutioon liittyy lähtökohtaisesti paljon ongelmia, jotka johtuvat juuri siitä, että taide on yläluokan keskieurooppalaisen miehen kehittämä käsite ja instituutio. (Ryynänen 2020.)

Taidehistorian professori Anita Seppä totesi Taideyliopiston nettisivuilla julkaistussa artikkelissa vuonna 2021 näin:

”On pysähdyttävä katsomaan, miten länsimaiset tieteen tuottamisen tavat ovat yhteydessä kolonialistiseen tietovaltaan ja naisten ulossulkemiseen. Sivistystä on länsimaissa vaivannut pitkään eurosentrinen ja rasistinen omapöhö. Se on ollut haluton katsomaan niitä piileviä toiseuttamisen mekanismeja, joita länsimainen sivistyskertomus on täynnä”. (Karhapää 2021.)

Näiden tekstiesimerkkien valossa on helppo todeta, että ”eurosentrismin” voi korvata sanalla ”Eurooppa-keskeinen”.

Lähteet

Karhapää, Susanna (2021). Sivistys ei ole ylellisyyttä vaan ihmisyystaito. Taideyliopisto 31.5.2021. https://www.uniarts.fi/artikkelit/ilmiot/sivistys-ei-ole-ylellisyytta-vaan-ihmisyystaito/

Ryynänen, Max (2020). Taide on hyväosaisten eurooppalaismiesten keksintö, jonka tulevaisuus kuuluu kaikille. Ilmiö 23.3.2020. https://ilmiomedia.fi/artikkelit/taide-on-hyvaosaisten-eurooppalaismiesten-keksinto-jonka-tulevaisuus-kuuluu-kaikille/

Tieteen termipankki. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Termipankki:Etusivu (hakusana: ”etnosentrismi”)

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *