
Sanataideprojekti yleiskielisen taidekirjoittamisen puolesta
Kuvataidekriitikko Otso Kantokorpi (1957–2018) kritisoi usein nykytaidetta uusformalismista. Hänellä oli jäänyt hampaankoloon se, kuinka moderni kuvataide leimattiin 1970–1980-lukujen Suomen kuvataidekentällä formalistiseksi.
Kantokorpi arvioi valokuvataiteilija Riitta Päiväläisen kirjaa Vestige Taide-lehdessä vuonna 2003. Kantokorven mukaan Päiväläisen kuvat liittyivät ”saumattomasti siihen arkea kartoittavaan mikrohistorialliseen ja fenomenologissävytteiseen projektiin, joka tuntuu olevan nykytaiteelle leimallista”. Kantokorven mukaan kehityskulku valokuvataiteessa oli ”yrittänyt olla formalismiksi tulkitun modernismin vastaista”, mutta käytännössä hänen mukaansa formalismin oli korvannut uusformalismi, ”jossa taiteilijan tavaramerkkimäinen tyyli (…) ja modernismille ominainen sarjallinen metodi ja kalliiden taideobjektien tuottaminen (…) ja niiden esittäminen viileissä galleriatiloissa (…) jatkuvat kaikki ennallaan.” (Kantokorpi 2003, 46.)
Kantokorpi toisin sanoen heitti taistolaisvuosien formalismileiman nykytaiteen niskaan.
”Formalismi” on historialla ladattu käsite, joka kantaa mukanaan poliittisia ja taiteellisia vastakkainasetteluja, joilla ei kuitenkaan ole nykypäivänä enää muuta kuin historiallista merkitystä.
Lähteet
Kantokorpi, Otso (2003). Riitta Päiväläinen: Vestige. Taide 5/2003, 46.
Comments