VARO TAIDEJARGONIA!

Sanataideprojekti yleiskielisen taidekirjoittamisen puolesta

HAPTINEN

Kuvataidekriitikko Otso Kantokorpi (1957–2018) kirjoitti Kansan uutisissa veistosten koskettelemisesta vuonna 2016. Hän kirjoitti, että hän tiesi jokaista veistosta lähestyessään, ”miltä sen taktiilinen ja haptinen kokeminen tuntuisivat” (Kantokorpi 2016), eli miltä sen koskettaminen tuntuisi.

Haptinen, taktiili ja taktiilinen tarkoittavat tuntoaistiin ja koskettamiseen perustuvaa (Kotus; Aikio 1981, 254, 599.)

Myös käsitettä ”haptinen visuaalisuus” on käytetty suomalaisessa taidejargonissa. Käsite on peräisin filosofi Laura U. Marksin sanastosta. Elokuvakäsikirjoittaja Hannaleena Hauru kirjoitti tästä käsitteestä Mustekalassa vuonna 2019 näin:

(…) tunto- haju- ja makuaisti ovat ihmisille kaikkein voimakkaimmin kokemushistoriaan ja muistiin sidottuja aisteja. Ja tätä oletusta seuraten: hyvin käytettynä haptinen visuaalisuus pystyy elokuvassa synnyttämään voimakkaita tuntemuksia, jotka resonoivat katsojan oman kokemusmaailman kanssa.

Esimerkiksi, jos elokuva kuvaa onnistuneesti henkilöä haistamassa keväisen aamuyön, joka sekoittuu hänen haluamansa ihmisen lämpöön, tuoksuun ja makuun, onnistuessaan tämän kokemuksen välittäminen elokuvakatsojalle voi olla hyvin samastuttava. Tosin, jotta katsoja voi samastua, hänen on haptista visuaalisuutta varten annettava oma kokemusmaailmansa teoksen käyttöön. Tunto- haju- ja makuaistin simuloiminen elokuvassa ei toimi ilman katsojan aktiivista osallistumista. Näkö- ja kuuloaistin kanssa operoidessamme voimme aina jäädä tarkkailijan asemaan. Haptisessa visuaalisuudessa – etenkin tuntoaistin suhteen – katsoja asettaa itsensä jopa haavoittuvaan asemaan antautuessaan “kameran kosketukselle”. (Hauru 2019.)

”Haptinen visuaalisuus” on kieltämättä käsite, joka kattaa paljon. Sen sijaan voi kuitenkin puhua moniaistisesta visuaalisuudesta tai moniaistisesta kokemisesta.

Ks. TAKTIILI

Lähteet