VARO TAIDEJARGONIA!

Sanataideprojekti yleiskielisen taidekirjoittamisen puolesta

NONFIGURATIIVINEN

”Nonfiguratiivinen” on kankea anglismi englannin kielen sanasta non-figurative.

Sanalla viitattiin 1940–1970-lukujen Suomessa abstraktiin maalaus- ja veistotaiteeseen. ”Nonfiguratiivinen” viittaa johonkin, joka ei ole kuvaannollista, hahmollista tai ”esittävää”. Nonfiguratiivisen sijaan on käytetty joskus sanaa ”ei-esittävä”, mutta käännös on harhaanjohtava, sillä geometriset perusmuodot tai pelkkä väri maalauksen pinnassa esittää aina jotakin. Jos ei muuta niin itseään.

Sanaa käytetään taidepuheessa myös 2000-luvulla. Esimerkiksi vuonna 2013 taidemaalari Jonna Hyryn tm-gallerian näyttelytiedotteessa kerrottiin, että ”nonfiguratiivisella kuvalla ei lähtökohtaisesti ole eroa figuratiiviseen kuvaan nähden”.

Molemmat kuvatyypit tekevät todellisuutta näkyväksi erilaisin keinoin. Yksittäisen kuvan merkitys muotoutuu pitkälti kontekstistaan riippuen. Nonfiguratiivisen kuvan toiminnassa yhdeksi keskeisimmistä tekijöistä voidaan mainita väri sekä geometristen muotojen niin sanottu fysionominen merkitsevyys, joka katsomiskokemuksessa vetoaa painovoiman ja tilahavainnon kokemukseen. (tm-galleria 2013.)

Varo sanaa ”nonfiguratiivinen”.

Ks. ABSTRAKTI, FIGURATIIVINEN

Lähde

tm-galleria (2013). Jonna Hyry. Maalauksia. https://www.painters.fi/galleria/jonna-hyry/

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *