
Sanataideprojekti yleiskielisen taidekirjoittamisen puolesta
”Resonoida” on muodikas verbi, jota kuulee paljon akateemisessa maailmassa. Taidepuheessa se alkoi yleistyä 2010-luvulla. Fysiikassa ja fonetiikassa ”resonoida” tarkoittaa äänen mukana värähtelemistä. Sanan lähtökohtana on lähinnä latinan kielen resonare, joka tarkoittaa soimista, kaikumista ja vastaan kajahtamista. (Kotus.) Muusikoiden keskuudessa äänen resonoiminen on suorastaan arkinen ilmaus.
Taidepuheessa resonoimisella tarkoitetaan pääasiassa yksilöllisesti koettuja kehollisia tuntemuksia.
Esimerkiksi taidemaalari Sara Orava kertoi Mustekalassa vuonna 2013 taidekokemuksestaan näin:
Leena Luostarisen näyttelyssä oli sininen maalaus, jossa on palmuja taivaanrantaa vasten. Maalaus resonoi heti kehossani. Se oli kun sylissä kehräävä kissa. Mitä tämä maalaukselle ominainen kehollinen väri ja tilakokemus onkin, niin aina se on yhtä ihmeellistä ja tyydyttävää. (Orava & Laaksonen 2013.)
Yleiskielellä sanottuna maalaus sai aikaan vastakaikua vastaanottajan kehossa. Toisin sanoen, maalaus tuntui kehossa.
Kuvataiteilija Camille Normentin teos Kiasman Ars Fennica -näyttelyssä perustuu resonanssiin. Salitekstissä teosta esitellään näin:
Installaatio koostuu muodostelmasta arkkitehtonisia istuinrakennelmia sekä tuntoaistiin vaikuttavasta, värähtelevästä ja resonoivasta äänestä. Resonanssi on myötävärähtelyä eli kappaleiden tai kehojen värähtelyä samalla taajuudella. Hyräillessä tai huokaillessa resonoivaa ääntä käytetään vaistomaisesti, ja sen avulla voi ilmaista monenlaisia tunteita.
Saliteksti on hyvä esimerkki yleisöystävällisestä tekstistä. Vierasperäinen sana avataan huolellisesti ja ymmärrettävästi.
Resonoiminen on siis yleiskielellä vastakaiun aikaansaamista, myötävärähtelemistä tai jonkin värähtelemistä tai tuntumista kehossa ja mielessä.
Lähteet
Orava, Sara & Laaksonen, Ville (2013). Maalaamisen ja katsomisen esoteriasta ja erotiikasta. Mustekala 14.3.2013.
Comments