VARO TAIDEJARGONIA!

Sanataideprojekti yleiskielisen taidekirjoittamisen puolesta

SOMAATTINEN

”Somaattinen” tarkoittaa ruumiillista (kotus). Sanalla on keskeinen merkitys taiteissa.

Dramaturgi Even Minn kirjoitti Mustekalassa vuonna 2019 näin:

Ruumiini on kristinuskon, kolonialismin ja kapitalismin muovaama. Aika ajoin se läikähtää ulos itsestään ja tulee osaksi omaa eläimyyttään. Mieli lakkaa miettimästä, keho kyseenalaistamasta. Somaattiset menetelmät ovat yksi reitti tuon kokemuksen luo. Ruumiini valuu, huutaa, horjuu ja kurottautuu kohti tuntematonta. Tanssi keksii kehoni uudelleen. (Minn 2019.)

Somaattiset menetelmät ovat ruumiillisia (tai kehollisia) menetelmiä, kuten esimerkiksi Alexander-tekniikka, jota somaestetiikan kehittäjä, filosofi Richard Shusterman on harjoittanut.

Taidegraafikko Tanja Parkkonen sanoitti Mustekalassa vuonna 2014, mistä somaestetiikassa on kyse:

Somaestetiikka lähtee liikkeelle ihmisen ruumiista. Se tutkii, miten käytämme ruumistamme ja koemme sen kautta. Shusterman painottaa teorian ja käytännön yhdistämistä.  Termi soma tarkoittaa elävää, tuntevaa ja aistivaa ruumista. Kyseessä siis ei ole pelkkä fyysinen ruumis, joka ymmärretään oliona ilman elämää ja aistimuksia. Estetiikalla on termissä kaksikin roolia. Se kuvaa soman hahmottavaa tehtävää kahdesta näkökulmasta. Se tarkoittaa ihmistä maailmaa aistivana olentona. Lisäksi kyseessä on esteettisten arvojen arvostaminen muissa ihmisissä ja asioissa. Käytännössä minä havaitsen maailmaa ruumiin kautta sekä ruumiissani. Ruumiini välityksellä olen vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Ilman ruumista minulla ei olisi havaintoja, toimintoja eikä edes ajatuksia. (Parkkonen 2014; ks. Shusterman 2008.)

Yleiskielisessä tekstissä sanan ”somaattinen” sijaan voi käyttää sanoja ”kehollinen” tai ”ruumiillinen”, vaikka ne eivät katakaan kaikkia niitä merkityksiä ja asiayhteyksiä, joihin sana tanssitaiteissa viittaa. Aina yleiskielistäminen ei toisin sanoen onnistu. Tanssin sanastossa “somaattinen” viittaa sisäisestä kehokokemuksesta kumpuavaan liikkeeseen. Tätä ei “kehollinen” tai “ruumiillinen” kerro.

Mikäli yleiskielisessä tekstissä halutaan kuitenkin viitata sanoihin ”somaattinen” ja ”somaestetiikka”, ne olisi avattava huolellisesti selvällä suomen kielellä, kuten Tanja Parkkonen Mustekalan tekstissään teki.

Lähteet

Kotus. https://kaino.kotus.fi/ses/ (hakusana: ”somaattinen”.)

Minn, Elina (2019). Benoît Lachambren Lifeguard – Tanssi yhdessäolon arkkitehtuurina. Mustekala 4.5.2019.

Parkkonen, Tanja (2014). Ihmisen ruumis verkkomaailmassa – Somaesteettistä pohdintaa. Mustekala 27.2.2014.

Shusterman, Richard (2008). Body Consciousness. A Philosophy of Mindfulness and Somaesthetics. Cambridge: Cambridge University Press.

Kiitokset

Kiitos Milka Luhtaniemi täsmennyksestä liittyen “somaattisen” merkityksiin tanssitaiteissa.

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *