Varo taidejargonia! -projektin henki

Toteutin instagramissa Varo taidejargonia! -projektin vuosina 2023–2024. Esittelin ja purin projektissa viiden kuukauden aikana 160 erityistä, vaikeaa ja muodikasta sanaa. Annoin kunkin sanan yhteydessä esimerkin tai esimerkkejä siitä, kuinka sanaa oli käytetty Suomen kuvataideteksteissä. Kerroin myös mitä sana tarkoittaa ja miten saman asian voi ilmaista yleiskielellä ilman vaikeaa käsitettä.

160 puretun sanan jälkeen olen julkaissut tilillä taidejargoniin ja taiteen yleistajuistamiseen liittyviä uutisia, kyselyjä ja julkaisuja.

Nostan tässä tekstissä esille projektin herättämiä reaktioita, ja kerron mikä oli tilin taustafilosofia.

Kaksijakoista palautetta

Syksyllä 2023 tili ylitti uutiskynnyksen. Se nostettiin esille Helsingin Sanomissa, siitä keskusteltiin aamutelevisiossa ja olin pariin otteeseen puhumassa projektistani radiossa: kulttuuriykkösessä ja Aristoteleen kantapäässä.

Instagramissa saamani palaute oli pääasiassa myönteistä, jopa ylistävää. Monet kokivat tilin virkistävänä. Useat ajattelivat, että vihdoinkin joku rohkenee kritisoida elitistisen taidekuplan kieltä. Yksi mieleenpainuvimmista kommenteista oli: ”Rapina käy kun tipautat jalustalta yltiöylevää. Kiitos!”.

Sanaselityksistäni ei kuitenkaan oltu aina samaa mieltä, eivätkä kaikki julkaisuni olleet virheettömiä. Oli ilo käydä rakentavan kriittistä keskustelua tilin seuraajien kanssa. Monet heistä auttoivat minua muokkaamaan sanaselityksistäni tarkempia ja pätevämpiä.

Tili myös suututti. Sain muutamia ärtyneitä yksityisviestejä – jopa käännöksiäni vähätteleviä kommentteja. Tämä on aivan ymmärrettävää, enhän ole kielitieteilijä.

En kuitenkaan pidä reviiriajattelusta, eli siitä että kielelliset asiat kuuluisivat vain kielitieteilijöille, valokuvaaminen vain valokuvaajille, politiikka vain politikoille jne.

Katsoin ja luin taidetekstejä projektiani varten kuvataiteilijan silmin ja kuvataiteilijan kokemuksella ja tietämyksellä. Hienoimmat kieliopilliset sävyt jäivät minulta varmasti tavoittamatta, mutta en murehtinut sitä, koska en halunnut tehdä projektistani kielioppiprojektia, ja lisäksi ajattelin, että pidän projektini yleistajuisella ja mahdollisimman tavoitettavalla tasolla.

Koska otin esimerkkini oikeiden ihmisten kirjoittamista teksteistä, osa lainaamistani kirjoittajista suuttui. Jotkut, joita en ollut vielä lainannut, suhtautuivat tiliini jännityksellä. Esimerkiksi kriitikko Raisa Jäntti kirjoitti Taide-lehden Lokikirja-palstalla vuoden 2024 alussa, että ”mielessäni on pieni pelko, että kohtaan jonkin oman tekstini jargon-listalla”.

Hän jatkoi näin:

…toisaalta taidekielen käyttämistä on miltei mahdotonta välttää, kun kirjoittaa – niin – taiteesta. Termien avaaminen ja tutkiminen on joka tapauksessa virkistävää ja herättelee pohtimaan omia kielen käyttämisen tapoja.

Vaatimus yleiskielistää taidetta ja tyhmät lukijat

Varo taidejargonia! -tili tulkittiin myös vaatimuksena yleiskielistää taidepuhetta. Esimerkiksi loppuvuonna 2023 tilistä käytiin lyhyt keskustelu kuraattori Saara Hacklinin Facebook-seinällä. Kuraattori Anna Jensen kysyi, että kohdellaanko taidetta eri tavoin kuin muita aloja? Haastetaanko taiteilijoita ja taidealan toimijoita enemmän kuin muiden alojen ammattilaisia? Vaaditaanko taiteilijoilta ja taidealojen ammattilaisilta jatkuvaa itsensä ja ammattinsa oikeuttamista?

Jensen täsmensi kritiikkiään vielä instagram-tilillään julkaisemassaan tarinassa. Hänen mukaansa ”erityisesti taiteelta vaadittava yleiskielisyys on (…) jälleen yksi rakenteellinen tapa lisätä taiteilijoiden metatyötä ja epävarmuutta ja vaatia jatkuvasti perustelemaan omaa ammattiaan ja olemassaoloaan”.

Jensenin mukaan taiteessa on usein kysymys monimutkaisista asioista, joita ”liikaa yksinkertaistettaessa menetetään jotain”. ”Tilin ’yleistajuistavat’ esimerkit ovat tästä erinomainen osoitus”, hän kirjoitti.

Jensen jatkoi:

Toki ehdoin tahdoin kankeaa tai kiemuraista kieltä sopiikin kritisoida, mutta taiteen erottaminen teoriasta tai filosofisesta diskurssista (!) käsitteineen tuntuu lähinnä vähän typerältä ja tarpeettomalta hankkeelta.

Jensen pyysi seuraajiaan katsomaan esimerkit väitteelleen Varo taidejargonia! -tililtä.

Nähdäkseni taidetta ei voida erottaa teorioista, filosofisista keskusteluista tai käsitteistä, vaikka vaihtaisimme kielellisen rekisterin jargonista yleiskielelle. Jotakin varmasti menetetään tässä vaihdossa, mutta kysymys oli tilini sanaselityksissä siitä, halutaanko taiteesta (ja sen filosofisista ja teoreettisista kysymyksistä) viestiä yleiskielisesti vaiko pysyä itselle tutussa ja turvallisessa erityiskielessä, joka avautuu lähinnä vain kollegoille ja taidehistoriaa, -teoriaa ja -filosofiaa tunteville lukijoille.

Kriitikko Maaria Ylikangas oli pitkälti samoilla linjoilla kuin Jensen. Ylikangas väitti kirjassaan Kritiikistä, että projektini henkii ”tyhmän lukijan olettamaa ja fantasiaa sitä, että vaikeatajuisuuden ongelma ratkeaa vaihtamalla epäsuomenkieliseltä vaikuttavan sanan suomenkieliseltä näyttäväksi sanaksi.”

Projektin aikana kirjoitin useasti, että yleiskielinen synonyymi ei kata aina vierasperäisen sanan kaikkia merkitysvivahteita, eli painotin, että vaikeatajuisuuden ongelma ei ratkea sanaa vaihtamalla. Tein ehdotuksia keskusteltavaksi ja varoitin vaikeista sanoista.

Ylikangas leimasi minut myös kielimoralistiksi:

Lampela ei myöskään tunnu myöntävän julkaisualustojen eroja: erikoistuneessa ympäristössä erikoistuneen terminologian käyttö on täysin perusteltua. Esimerkiksi nykytaiteen ja estetiikan kysymyksin hyvinkin teoreettisesta näkökulmasta pureutuva verkkojulkaisu Mustekala info on todella kummallinen maali kielimoralistille. Eikö missään yhteydessä ole ok käyttää, esitellä ja kehitellä akateemista terminologiaa? Käsitteitä pelkäämätön Mustekalahan on loistava paikka tällaiselle kirjoittajudelle ja lukijuudelle.

En missään kohtaa projektiani viestinyt, että vain yhdenlainen kirjoittaminen olisi sallittua. Mustekalasta löytyi paljon vaikeaselkoisia tekstiesimerkkejä, joiden äärellä oli hyvä pohtia, miten saman asian voisi sanoa yleiskielellä. Käytin Mustekalasta poimimiani esimerkkejä havainnollistaakseni jotakin jargonsanaa tietoisena siitä, että Mustekala on teoreettisen ja filosofisen taidekeskustelun alusta, eikä sen ole ollut tarkoituskaan olla yleistajuinen julkaisu.

Lisäksi Ylikankaan kritiikki sisälsi virheellisiä väitteitä:

Lampela esittää esimerkiksi sanan ’visuaalinen’ korvaaminen ’kuvallisella’. Koska visuaalinen on vakiintunut silmien kautta välittyvien taideteosten kattokäsitteeksi, se on yllättävän hankala korvata. Latinan sana visualis merkitsee näkyvää tai näköaistin avulla havaittavaa. Se viittaa siis aistimiseen. ’Kuvallinen’ on taas kohteen tai esineen ominaisuus. Se on siis luonteeltaan ’kuva’. Saumaton vaihto on mahdoton, koska sanojen merkityksen suunta on toisenlainen. Vierassanasto ei välttämättä tarkoita merkityskatoa, vaan se usein lisää merkitystä.

Kirjoitin tilillä näin: ”’Visuaalinen’ on yleiskieltä. Mikäli sen haluaisi korvata sanalla ’kuvallinen’, tällöin ’kuvallinen’ olisi miellettävä mahdollisimman laajasti – ei vain kehyksen rajaamina kuvina.”

En siis esittänyt, että ”visuaalisen” voi tuosta vaan korvata sanalla ”kuvallinen”.

Seuraavassa lainauksessa on puolestaan kummallista vihjailua:

Kielen puhtauden vaaliminen ei ole samaa kuin sen ymmärrettävyyden vaaliminen. Eikä ymmärrettävyyden vaaliminen ole samaa kuin tietämättömyyden vaaliminen. On röyhkeää olettaa toisten ymmärrys sellaiseksi, että itse pitää laskeutua puhumaan sen tasolla. Sen voi lavastaa vallan purkamiseksi, mutta usein se on vain vallankäyttöä sekä niitä kohtaan, jotka kirjoittavat jotenkin ’vaikeasti’, ja niitä kohtaan, jotka eivät saisi törmätä sanoihin, joita eivät jo tiedä.

Painotin tililläni, että itse kukin voi käyttää esimerkiksi sanoja ”affekti”, ”diskurssi”, ”kollaboraatio”, ”lokaatio” ja ”representaatio” niin paljon kuin haluaa, mutta yleiskieliseen taideviestintään ne eivät kuulu. Siksi varotin niistä; ja nimenomaan tätä seikkaa korostin tilini sanaselityksissä.

Ja totta kai kysymys on konteksteista, eli paikoista ja asiayhteyksistä. Taidemaailmassa on julkaisuja ja yhteisöjä, joissa on aivan paikallaan käyttää erityiskieltä, mutta taidemuseoiden ja -gallerioiden olisi suotavaa käyttää tiedotteissaan ja saliteksteissään yleiskieltä. Jos esimerkiksi taidemuseot laittavat saliensa seinille tekstejä, joissa viljellään taideteoreettisia termejä, silloin osa yleisöstä suljetaan tylysti ulos siitä mistä puhutaan.

Kuten kielentutkija Kersti Tainio totesi Mustekalan esseessään:

…taidemuseot (…) ovat koulutetun eliitin legitiimi erottautumisen paikka vuodesta miekka ja haarniska. Jos taidemuseossa vielä teippaillaan seinille sekavaa ja ylätyylistä taideteoreettista mumbo jumboa, en osaa tulkita sitä muutoin kuin hyväksyvänä nyökkäyksenä instituution epädemokraattisille juurille. Mitä muuta se on kuin kouristuksenomaista tärkeilyä ja sivistykseksi luuloteltua pikkumaisuutta?

Tainion sanoista onkin luontevaa siirtyä Varo taidejargonia! -projektin varsinaiseen henkeen, eli sen taustafilosofiaan.

Instituutiokritiikkiä

Monet tutkijat ovat todenneet, että instituutiokritiikki on mahdotonta ja kehämäistä silloin kun instituution kritisoija on osa kritisoimaansa instituutiota. Pääasiassa samat tutkijat ovat todenneet, että avantgardistiset taiteen kumoamisyritykset, joissa esiteltiin arkea tai tavallisia esineitä taiteena (eli erilaiset anti-taiteelliset projektit), epäonnistuivat, koska ne eivät johtaneet taiteen ja arkielämän yhdistymiseen tai taiteen varsinaiseen kumoutumiseen.

Mielestäni taide-elämän ilmiöiden ja rakenteiden kyseenalaistaminen, arjen ja taiteen välisen rajan hälventäminen ja instituutiokritiikki ovat edelleen käyttökelpoisia työkaluja. Kritisoin Varo taidejargonia! -projektissa yliestetisoitua ja ulossulkevaa taidekieltä, yhtä taideinstituution keskeistä osa-aluetta. Puolsin sanaselityksilläni yleistajuista taideviestintää ja rikoin kiemuraisen höpöhöpökielen ylevöitettyä sädekehää.

Koska olin taiteen puolella, projektini ei ollut erityisen radikaali. Sanoisin, että se edustaa maltillista ja ratkaisukeskeistä instituutiokritiikkiä. Ratkaisuehdotukseni oli suositus käyttää taidejargonin sijaan yleistajuista viestintää niissä asiayhteyksissä, missä sitä perustellusti tarvitaan, eli yleisötyössä ja tiedottamisessa.

Kirjallisuus/Lähteet

Hacklin, Saara (2023). [Facebook-seinä]. Facebook 18.11.2023.

Jensen, Anna 2023. Instagram 5.12.2023. [@annacarolinajensen]. Tallenne/kuvakaappaus tekijän hallussa.

Jäntti, Raisa 2024. Lokikirja. Taide 1/2024, 38-39.

Tainio, Kersti 2024. Lingvistinen tutkimusretki näyttelyteksteihin. Mustekala 18.5. 2024.

Ylikangas, Maaria (2025). Kritiikistä. Kustantamo S&S: Helsinki.