Sanataideprojekti yleiskielisen taidekirjoittamisen puolesta
”Konteksti” on kuulunut kielitieteen ja kirjallisuudentutkimuksen vakiokäsitteistöön 1970-luvulta saakka. Sana tarkoittaa lauseyhteyttä ja asiayhteyttä.
”Konteksti” on yhtä kätevä sana kuin ”konsepti”. Sen voi laittaa melkeinpä joka paikkaan. Voidaan puhua urheilukontekstista, taidekontekstista, koulukontekstista, yhteiskunnallisesta kontekstista ja niin edelleen.
Kontekstia on kutsuttu taidepuheen muotitermiksi. Esimerkiksi Ulla Karttunen kirjoitti Taide-lehdessä vuonna 1998 näin:
Viime vuosikymmenten herätysliike kontekstin vaikutuksesta taiteeseen ei ratkaise ongelmia. Kontekstin ongelma on sama kuin taiteen: tulkinta. Kuinka tulkita kontekstia? Kontekstikin on aina saavutettavissa vain tulkitsevan katseen kautta, yhtä tulkittuna kuin teos. En saa kontekstuaalistakaan katsettani kiinni itse teossa.
Katse on konteksti, mutta konteksti on puolestaan ketju, joka jatkuu loputtomasti. Huomio kontekstien ketjuuntumisesta ei toki vähennä vaatimusta ottaa nämä tekijät huomioon, päinvastoin. Eikä se käy perusteesta punnitsemattoman tulkinnan jatkumoon, siihen että teoksen nimiin voisi kirjoittaa mitä hyvänsä. Sen voi nähdä päinvastoin vaatimuksena punnita arvojen painoja sitä tarkemmin. Kontekstien ylä- ja ulkopuolista metakontekstia ei voi erottaa. Kontekstisidonnaisuuksien huomioiminen merkitsee juuri metatarkoituksiin liittyvän ontologismin purkamista. Kuvalle ei ole olemassa yhteisöllisestä tai historiallisesta tulkinnasta erillistä ontologista statusta esimerkiksi Taideteoksena. (Karttunen 1998, 36.)
Kuten tästä lainauksesta käy ilmi, ”kontekstia” ei voi korvata yhdellä vastineella. ”Kontekstin” sijaan voi käyttää sanoja ”piiri”, ”paikka” tai ”yhteys” riippuen kontekstista eli asiayhteydestä.
Lähteet
Karttunen, Ulla (1998). Katse on konteksti mutta mitä tulee mukana. Taide 5/1998, 36–38 .
Comments