VARO TAIDEJARGONIA!

INDEKSI

Kun Kaisa Heinänen nosti taidepuheen julkisuuden valokeilaan Helsingin Sanomissa syyskuussa 2010, jutun yhteydessä oli lyhyt teksti, jossa taidehistorioitsija Satu Itkonen selkokielisti Kakkisen näyttelytekstistä[1] yhden kohdan.

Se meni näin:

”Valokuvallinen indeksi on osoittautunut todellisuussuhteen takaajan sijaan ennemminkin johonkin intensiteettiin osoittavaksi eleeksi.” Valokuvataiteilija Ari Kakkinen.

”Valokuva ei viittaa näkyvään todellisuuteen – ennemminkin se tavoittelee jotain voimaperäistä näkyvän todellisuuden takana.” Selkokieleen perehtynyt taidehistorioitsija Satu Itkonen. (Kotirinta 2010.)

Kakkisen teksti liittyi nykyvalokuvataiteen kannalta merkittävään kysymykseen, kuinka todistusvoimainen valokuva lopulta oli? Esittikö kuva todellisuutta?[2]

”Indeksi” on monimerkityksinen käsite, joka tarkoittaa tilastollista muutosta ilmaisevaa suhdelukua, viitenumeroa, lisämerkkiä, viittaa, hakusanaluetteloa, hakemistoa ja katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen luetteloa. (Kotus.) Taidepuheeseen ”indeksi” omaksuttiin semiotiikasta, jossa se tarkoittaa viittaussuhdetta sanan ja kohteen välillä (Tieteen termipankki).

Taidepuheessa indeksi ja valokuvataide ovat liittyneet usein yhteen. Esimerkiksi Mustekalan päätoimittaja[3] Jaakko Uoti kiinnitti valokuvan indeksiseen luonteeseen huomiota Anni Leppälän ja Eeva Peuran teosten äärellä.

Huomaan kiinnittäväni teoksista eniten huomiota niihin, joissa on selvimmin hyödynnetty valokuvan indeksistä luonnetta narratiivin luojana. Pureskeltu purkkapallo tai hameen helma, joka on kastunut, on tallennettu tapahtuma, ja samalla se toimii vihjeenä tapahtumaketjusta, tarinasta. Ne tuovat mukaan myös inhimillisen ja taktiilin elementin, vaikkakin viitteellisesti, kuviin, jotka tuntuvat välillä melkein kliinisiltä. (Uoti 2020; ks. NARRATIIVI, TAKTIILI ja KLIININEN.)

Ensimmäisen virkkeen sivulause kuulostaisi yleiskielellä tällaiselta: ”(…) on selvimmin hyödynnetty valokuvan tarinoihin viittaavaa luonnetta”, ja lause ”Ne tuovat mukaan myös inhimillisen ja taktiilin elementin” muuttuisi muotoon: ”Ne tuovat mukaan myös tunnun inhimillisestä kosketuksesta”.

Yleiskielistä tekstiä voi kirjoittaa mainiosti ilman sanaa ”indeksi”. (Eikä sen puoleen tuota ”narratiiviakaan” tarvita. Yleiskieliset sanat ”kertomus” ja ”tarina” ajavat asian ymmärrettävästi.)

Lähteet

Kakkinen, Ari (2010). Höpöhöpön höpöhöpö. Helsingin Sanomat 16.9.2010.

Kotirinta, Pirkko (2010). Kuvaajan selitystä työstään – ja sama suomeksi. Helsingin Sanomat 7.9.2010.

Tieteen termipankki. https://tieteentermipankki.fi/wiki/Semiotiikka:indeksi (hakusana: ”indeksi”)

Uoti, Jaakko (2020). Pysäytettyjä hetkiä kuvien ja taiteilijoiden yhdessäolosta. Mustekala 1.10.2020.

[1] Kakkisen teksti ei ollut näyttelyn tiedote, eikä se ollut osa hänen taiteen tohtoriopintojaan, vaikka näyttely ja siinä esitellyt valokuvateokset kuuluivatkin hänen tohtoriopintoihinsa. Olipa teksti sitten ”proosaruno” tai ”oheisteksti” tai joku muu, Kakkinen halusi jättää sen luokittelematta. Näyttelyn tiedote oli luettavissa Galleria Hippolyten internet-sivuilla, mutta Heinänen ei kiinnittänyt siihen huomiota. (Kakkinen 2010.)

[2] Teksti on luettavissa Mustekalan sivuilla: https://mustekala.info/keskustelu-taidepuheesta-jatkuu-ari-kakkinen-eit-23-9-2010/

[3] Vuosina 2019–2021.