
Sanataideprojekti yleiskielisen taidekirjoittamisen puolesta
”Marginaali” tarkoittaa kirjoitus- tai painosivun tyhjää reunaa ja liikkumavaraa. Talouspuheessa marginaalilla tarkoitetaan osto- ja myyntihinnan välistä eroa. (Kotus; Aikio 1981, 397.) ”Voittomarginaali” tarkoittaa puolestaan lukua, joka kertoo yrityksen kannattavuudesta, eli siitä, kuinka iso osa yrityksen tuotoista jää voitoksi. (Nooga.) Jääkiekossa paljon käytetty sanonta pienistä marginaaleista tarkoittaa sitä, että joukkueet ovat hyvin tasaväkisiä. Kahdesta joukkueesta kumpi vaan voi voittaa.
”Marginaali” on ”instituution” ohella yleinen sana taidekentillä. Sillä on taiteissa kuitenkin erityinen merkitys, joka poikkeaa sanan yleisistä käyttötavoista.
”Marginaalin” sukulaiskäsite on ”periferia”. ”Periferian” lailla ”marginaali” viittaa syrjäiseen paikkaan tai asemaan suhteessa oletettuun keskukseen. Esimerkiksi taiteilija, joka tekee hyvin kokeellista taidetta ja joka ei saa huomiota, on ”marginaalissa” eli syrjässä. Kokeellinen ja valtavirrasta poikkeava tekeminen arvioidaan usein ”marginaaliseksi” eli ei niin keskeiseksi.
Esimerkiksi kineettisen taiteen pioneeri Eino Ruutsalo oli monitaiteilija vuosikymmeniä ennen kuin termiä alettiin käyttää. Hän työskenteli ensin kymmenisen vuotta virallisen taidejärjestelmän marginaalissa – eli syrjässä taidepiireistä käsin katsottuna. (Ks. Home 2021.)
”Marginaali” on lainasana, jonka lähteenä on ruotsin kielen marginal, joka tarkoittaa marginaalia ja reunamerkintää (kotus).
Adjektiivia ”marginaalinen” voi käyttää kahdella tavalla taiteissa. Ensinnäkin arvottavasti eli ilmaisemalla arvio, että jonkun huonolaatuisen taiteilijan ura oli vain reunamerkintä taidehistoriassa. Toiseksi sanaa voidaan käyttää taidejärjestelmän kritisoimiseen. Kun vaikkapa Eino Ruutsalo arvioidaan pioneeriksi, jota aikansa taidemaailma ei ymmärtänyt, hänen jättäminen marginaaliin toimii myös syytteenä aikansa ymmärtämätöntä taide-eliittiä kohtaan.
Riippuen siis tarkoitusperistä sanan ”marginaali ”voi korvata useilla yleiskielisillä vaihtoehdoilla.
Lähteet
Home, Marko (2021). Eino Ruutsalo. Kineettisten kuvien maalari. Parvs: Helsinki.
Kotus. https://kaino.kotus.fi/ses/ (hakusana: ”marginaali”)
Comments