VARO TAIDEJARGONIA!

Sanataideprojekti yleiskielisen taidekirjoittamisen puolesta

POSTKOLONIALISMI

”Postkolonialismi” tulee englanninkielisestä sanasta postcolonialism. Akateeminen postkolonialistinen tutkimus on pyrkinyt purkamaan siirtomaapolitiikan aiheuttamia valta-asetelmia. Sittemmin on alettu käyttää käsitettä ”dekolonialismi”.

Käsitteisiin ”dekolonisaatio” ja ”postkolonialismi” liittyy jännitteitä. Esimerkiksi näytelmäkirjailija-tutkija Tony Hallin mukaan niiden ongelma on, että ne asettavat siirtomaavallan ja siirtomaan ikään kuin alkukohdaksi. Siirtomaa-aika ja siirtomaata edeltäneet ihmisyhteisöt jätetään pimentoon.

Pahimmillaan tällaisen unohtamisen politiikan seuraus on, että siirtomaa-ajasta, siitä kirjoitetusta historiasta ja sen aikana muodostuneista instituutioista tulee eurooppalaisuuden ”ansioita” – ne oikeuttavat itse itsessään siirtomaavaltaa. Lopulta kolonialisaatioon keskittyminen käsitteellisellä tasolla tarkoittaa, että siirtomaa ei koskaan voi olla mitään muuta kuin ”entinen siirtomaa”. (Järvinen 2023.)

Kolonialismi-pohjaisissa sanoissa esiintyy jonkin verran muotoeroja, jotka vaikeuttavat käsitteiden hahmottamista. Termit ”kolonisaatio” ja ”dekolonisaatio” ovat vakiintuneet akateemiseen suomen kieleen, ja vastaavasti colonisationja decolonisation ovat vakiintuneet akateemiseen englannin kieleen. Tästä huolimatta myös pidempiä muotoja ”kolonialisaatio” ja ”dekolonialisaatio” on käytetty. Ne on väännetty niin ikään pidemmistä englanninkielisistä sanoista colonialisation ja decolonialisation. Lyhyen ja pidemmän sanan merkitys on kuitenkin sama.

Lyhyemmät muotoilut ovat selvempiä. ”Postkolonialismin” sijaan on käytetty myös suomenkielisempää muotoa ”jälkikolonialismi”.

Ks. DEKOLONISAATIO

Lähde

Järvinen, Hanna. 2023. Taiteellisen tutkimuksen dekolonialisoinnista eli miksi miettiä taidetta muutenkin kuin Eurooppa-keskeisesti? Teoksessa: Taiteellinen tutkimus. Toimittanut Laura Gröndahl. Helsinki: Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu. https://disco.teak.fi/taiteellinen-tutkimus/taiteellisen-tutkimuksen-dekolonialisoinnista/

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *