VARO TAIDEJARGONIA!

Sanataideprojekti yleiskielisen taidekirjoittamisen puolesta

SENSITIIVINEN

”Sensitiivinen” tarkoittaa herkkää, herkkätuntoista ja arkaa. Sanan lähtökohtana on latinan sensitivus, joka tarkoittaa aistimiseen ja ymmärrykseen liittyvää. (Kotus.)

Taidepuheessa sanaa ”sensitiivinen” on käytetty rutinoidusti sanan ”herkkä” sijaan. Esimerkiksi Marja-Liisa Torniainen kirjoitti Anna Retulaisen tavasta maalata Kulttuuritoimitus -sivustolla näin:

Materiaalikeskeisen tekijän hiottujen ja monenlaiselle käsittelyille altistettujen värisedimenttien synnyn taustalla ei tarvitse eikä välttämättä ole mitään väkivaltaisia taikka traagisia tunnetiloja, vain hyvin sensitiivinen, jopa sensuaalinen ote työhön, ja tietoisuus siitä mitä tekee. (Torniainen 2022.)

Sanaa ”sensitiivinen” käytetään taidekentällä myös hieman toisenlaisen herkkyyden merkityksessä. Puhutaan esimerkiksi ”kulttuurisesta sensitiivisyydestä” (tai ”kulttuurisensitiivisyydestä”) silloin kun tarkoitetaan valpasta tarkkuutta tai ymmärrystä kulttuuristen kysymysten suhteen. Kulttuurisensitiivisyyden ajatus liittyy läheisesti kysymykseen kulttuurisesta omimisesta.

Taideyliopiston Taidepiste-keskustelussa kysyttiin toukokuussa 2021, että pilaako liika sensitiivisyys taiteen. Eli onko poliittinen sensitiivisyys johtanut tilanteeseen, jossa ei oikein enää uskalleta sanoa mitään siinä pelossa, että tulee loukanneeksi jotakuta. (Taidepiste.)

Yleiskielisessä tekstissä sanan ”sensitiivinen” sijaan voi käyttää sanaa ”herkkä”, ja sanan ”sensitiivisyys” sijaan sanaa ”herkkyys”. Niillä pääsee jo pitkälle.

Lähteet

Kotus. https://kaino.kotus.fi/ses/ (hakusana: ”sensitiivinen”.)

Tai­de­pis­te. Pi­laa­ko liika sen­si­tii­vi­syys tai­teen? https://www.youtube.com/watch?v=5F1_nxMkjbI

Torniainen, Marja-Liisa (2022). Maalari on kuin elävä seismografi, joka toteuttaa tehtäväänsä taukoamatta – Anna Retulaisen näyttely Sara Hildénillä. Kulttuuritoimitus 7.4.2022. https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-kuvataide/maalari-on-kuin-elava-seismografi-joka-toteuttaa-tehtavaansa-taukoamatta-anna-retulaisen-nayttely-sara-hildenilla/

Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *